perjantai 18. joulukuuta 2015


Joulua vietetään monella tapaa kuten joulukirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja, viemässä omaisten haudoille kynttilöitä.

Joulusauna ja aattoiltana nauttimaan joulukonsertteja katselemaan ja jouluherkkuineen.
 
Joulua odotellessamme me toimarilaiset olemme mm. leiponeet ja koristelleet pipareita...


 
 
 
                                                                                                                                                                   
 
 ja tietenkin nauttineet joulumusiikista.
 
 
 

 
 

TUNNELMALLISTA JOULUA KAIKILLE BLOGIN LUKIJOILLE.





 



 
 

torstai 3. joulukuuta 2015


Lauantaipäivä töissä 28.11.2015

Tulin lauantai-aamuna töihin klo  9.00-13.00 joulumyyjäisten vuoksi

Oli mukava työpäivä. Vilinää riitti ja paljon asiakkaita kävi. Joulutortut ja pasteijat maistuivat, kahviakin oli riittävästi. Paljon meni myyjäisissä tavaraa kaupaksi. Täällä oli koko henkilökunta töissä ja minuakin pyydettiin töihin koska halusin tulla. Henkilökunta lupasi, että voin tulla ensi vuonnakin. Ohjaajat sanoivat, että minusta oli tosi suuri apu. Minua kehuttiin tosi paljon, että olen ahkera tekemään töitä. Oli kiire päivä lauantaina keittiöapulaisen työssä.

Joni Ahokas

keskiviikko 2. joulukuuta 2015


Toimarin Jouluaitan avajaisia vietimme perjantaina 27.11.jolloin pääsimme kurkistamaan valmiisiin myyjäistiloihin.

Kohotimme maljat, Marika piti Kitospuheen ja talon vanhin sai leikata punaisen sinettinauhan.

 

 


Hianoo on!
 
t.Seppo

 

 

Kiitos kun kävit Jouluaitassamme!

Myymälämme on auki arkipäivisin 15.12. asti klo 9-14.

Tervetuloa ostoksille!



 
 
 
 

tiistai 24. marraskuuta 2015




 

JOULUMYYJÄISET


Lauantaina 28.11.15 klo 10 - 13


Olet lämpimästi tervetullut kurkistamaan Metsänsiimeksen Jouluaittaan!

Myynnissä on mm. puu- ja käsitöitä, askartelutuotteita

sekä kahvila ja arpajaiset


 

Sastamalan Toimintakeskus: Aarnontie 17
 

Kiitos tuestasi kehitysvammaisten tekemälle työlle!


 
 
 
 





 
 

 
 

 
 





 



 
 
 



 

 



 






 

keskiviikko 30. syyskuuta 2015


Toimarin pää uutiset. 24.09.2015.

 

toimarissa tehdään ahkerasti töitä.

siivotaan, maalataan hyllyjä, ja keittiö hommia.

käsitöitä tehdään ja ompelua ahkerasti.

haastattelin yhtä ohjaajaa raijaa  ja kysyin häneltä kuinka kauan on ollut toimarissa. vastaus on 1986 vuodesta lähtien ja rakastaa työtä.

hyvä asia on, että toimarissa on myös uusia työntekijöitä.

eikä ulkohommia ole unohdettu. moni toimarissa hoitaa ulko -rappuset ja on hyvä että ulkorappuset hoidetaan kun ne on kovassa käytössä ympäri kauden.

pihahommia tehdään,  syys pihatyö odottaa ahkeria työtekijöitä.

toimarissa laitetaan tarrat kaikkiin leipomon pusseihin.

niitä on myös tehty vanhassa paikassa jo 20 vuotta ja hyvin on onnistunut työt.

täällä vammalassa on leipomo johon haetaan nämä pussit ja laatikot kerran tai kaksi viikossa.

toimarissa tehdään alihankintatöitä, myyjäisiin erilaisia tuotteita esimerkiksi : kortteja, koruja, opiskellaan ja ylläpidetään opittu ja taitoja, retkiä hienoon luontoon johon myös kuuluu evään syöntiä, makkaran paistoa, suomen luonnon ihailua. punaisenalankana on tehdä joka päivä arjesta juhlaa ! juhlaa jossa iloiten tehdään töitä kavereitten kanssa. täässä oli toimarin  uutiset tällä kerttaa ja hyvää syksyn odotusta.

 

toimarin sää 24.09.2015.

tänään on pilvistä ja sumuista.

 

Toimarin  Taukotoiminat. 24.09.2015.

 

toimarin taukotoiminassa on iloisia ja ahkeria  työtekijöitä.

moni tykkää että taukotoimintaa o  ja taukotoiminan  aikana tehdään  käsitöitä ja luetaan päivän lehteä ja tehdään ristikoita, ja pelataan koronaa ja tehdään aivotöitä.

työaikana tehdään esimerkiksi: puuhommia,  risuhommia ja auto siivousta ja kaikenlaisia piha töitä ja keittiö työtä.

 hyvä että löytyy toimarilta taukotoiminasta ahkeria työntekijöitä ja nämä ihmiset pitää tästä työstä.

 

tehnyt: uutistoimitaja Mirja Saarivuori.

tiistai 29. syyskuuta 2015


Sisu-partiolaiset kokoontuivat sunnuntaina 27.9. Salokunnan kirkkoon sanajumalanpalvelukseen. Päivä oli hyvin järjestetty. Oli hyviä laulua ja juttuja. Jumalanpalveluksen jälkeen juotiin kirkkokahvit. Kutsuin itse kirkkoväen viittomakielellä kahville. Lopuksi kaikki saivat kettukarkit.

Kiitos kaikille päivään osallistuneille!

  Sari

maanantai 28. syyskuuta 2015


HARRASTUKSIANI


 

HARRASTAN BLOGI PÄIVÄKIRJAN PITÄMISTÄ JA ON MUKAVA OSALLISTUA MUKAAN JA TULLA KUULUTUKSI JA HALUAISIN KIRJOTTAJAN SEMINAARIIN , JAMUIHINKIN TILAISUUKSIIN.


ULVILASTA PERTTI RAJALA ON JULKAISSUT KIRJOTUKSIANI KIRJASSAAN.


IHAN PIENENÄ VAVVANA OLIN ÄITINI JA ISÄNI KANSSA  ULVILASSA TIETOJENI  TAKIA.  SILLOIN  KUULUIMME  SATAKUNNAN  PIIREIHIN  - SILLOIN PERTTI RAJALA RUPESI KIRJOTTAMAAN  HISTORIAA  MEIDÄN PERHEESTÄ  MINKÄLAISTA  ON  OLLA KÖYHÄSTÄ PERHEESTÄ LÄHTÖSIN.


 

PIENENÄ ULKONA LEIKIN HIEKKAKASALLA JA KEINUIN NARUKEINUSSA. KESÄLLÄ POIMIN MUSTIKOITA PIENEEN PELTTI MUKIIN LEMMENPOLUN METSÄSSÄ. KÄVIN AIKA USEIN PAPPAANI KATSOMASSA JA OLI KIVA OLLA  LEIKKIKAVEREITTEN KANSSA YHTEISIEN LEIKKIEN KERA.


 

Tykkäsin autella äitiäni;  kastella ulkokukkia, viedä roskapussia, hain postia. Tykkäsin haravoimisestakin.


 

 

PAULA

perjantai 4. syyskuuta 2015

1.9.2015  tiistaina

Menimme aamulla metsään  keräämään oksia ja mustikoita.  Juttelimme ja kylmä ilma yllätti meidät.
Nähtiin puollukoita  ja lapset olivat kanssa käräämässä mustikoita  ja puollukoita .
Mustikat olivat isoja yhteisvoimin saimme mustikat kerättyä.
Keräsimme oksia joulukorttia varten ja askarteluihin. Oksia löytyi paljon.
Lenkki oli virkistävä. Joimme pillimehut ja palasimme täyden mustikkakorin kanssa.








Joni Ahokas

perjantai 14. elokuuta 2015


Minun kesäloma 2015

 

3.7.2015 Jäin kesälomalle.

Kesälomalla kävin isän ja äidin luona.

Kävin uimassa ja otin paljon aurinkoa, paloin niskasta. Kirjastossakin tuli vietettyä aikaa. Olin pohjanmaalla isän ja hänen naisystävänsä kanssa. Siellä oli tosi mukavaa.  Olen auttanut heitä muutossa. Ja kyllä oli lämmintä puuhaa! Olen pyöräillyt 60km vammalasta huittisiin ja takaisin huittinen vammala. Silloin oli lämmin ilma. ja satoi vettä melkein aina Siitä en tykännyt kun lomalla tuli vettä melkein aina ja ukkosti. Viimeisellä lomaviikolla olin äidillä. Äidin koira on tosi ihana saksanpaimenkoiranpentu nimeltä Rico. Ikä on 12vko.

Joni Ahokas 14.8.2015

torstai 13. elokuuta 2015


16.6.2015

 

Kylmää kyytiä

 

Lähdettiin iloisella mielellä lenkille

peikkometsään, läheiseen

Kilipuistoon. Metsästä löysimme tutun pöydän,

Istuimme siihen porukalla. Eväät olivat

mukana ja kahvia termareissa. Ilma oli tuulinen

ja sateinen ja oli kylmä, mieli oli korkealla !

Reima teki kaatuneesta koivusta vihdan jonka otimme mukaan.

 

työtoiminnan väki

11.6.2015

rantasauna päivä

 

Vietimme työtoiminnan virkistyspäivää

kaupungin rantasaunalla. Päivän aloitimme

maalaamalla kivistä voimaeläimiä.

Grillasimme makkaraa ja teimme salaatia. Hyvää oli !

Saimme yllätysvieraan. Ikaalisista. Entinen työntekijä

tuli moikkaamaan. Sara piti tv-tunnarivisan.

Nautittiin yhdessä kahvit ja siivosimme paikat ja lähdimme

kotiin.

 

työtoiminta

9.6.2015 kesäkisat Tampereella

 

Oli kaunis ja lämmin päivä kun strttasimme

tamperetta kohti. Kisafiislis oli korkealla mitallin kiilto

oli silmissä. Ja tulihan niitä! Sastamalaan tuli kultaa saappaan

heitosta, hopeaa pituus hypystä ja kuulan työnnöstä

pronssia saappaanheitosta.

Onnea harri,jari,ja anna.!
 

torstai 2. heinäkuuta 2015

tiistai 9. kesäkuuta 2015


 
                                               EUROVIISUT
 
 
Eurovision 60-vuotisjuhlavuoden laulukilpailut järjestettiin tänä vuonna Wien´issä, Itävallassa.

Suomen edustajaksi valittiin Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeen kappale Aina mun pitää. Se oli myös monen toimarilaisen mielestä kaikkien maiden ehdokkaista paras. Pertti Kurikan nimipäiviä kannustettiin kovasti. Pettymys oli suuri kun yhtye ei päässytkään varsinaiseen loppukilpailuun.

Tässä Toimarin valmisteluja Euroviisukisoja varten. Taina tekee PKN -julistetta yhtyeen kannustamiseksi. 

Kuvien liimaus julisteeseen.


Kirjaimet PKN kirjailtiin ompelupistoilla.
 


Valmis juliste.
 

Paula kertoo, että ”suosikkini oli Aina mun pitää, koska se oli ainut suomalainen, ja se on varmaan osa sitä elämää. - Muista laulujen sanoista en saanut selvää.”

Erika puolestaan sanoo, että ”mä tykkään ainoastaan Robinin biiseistä enemmän.”


Äänestyksen perusteella euroviisujen suosikkikappaleet tulivat tänä vuonna Ruotsista, Venäjältä, ja Italiasta. Kilpailu näiden kolmen maan välillä oli pitkään tasaväkinen ja jännittävä. Lopulta Ruotsi alkoi varmistua voittajaksi jo ennen kuin kaikkien maiden äänestystuloksia oli ehditty julkaista. Ruotsin voittokappaleen Heroes esitti Måns Zelmerlöw.

”Varsinaisista kilpailukappaleista suosikkini oli Ruotsin esitys, mikä sitten voittikin, sanoo Miksu.  ”Laulaja oli hyvä, ja laulu oli myös hyvä; se kertoi jostain demoneista, ” hän vielä lisää.
 
 
Jutun toimitti Ruusulan ryhmä.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

KAUNEIMMAT KESÄISET ILMAT

AURINGON PAISTE JA KESÄSADE MUODOSTUVAT IHANAN VÄRISIÄ JA UPEITA SATEENKAARIA TAIVAALLA.

LOIKKIVAT PUPUJUSSIT JA ORAVAT TULEVAT MIELELLÄÄN KESÄILTOINA PIHOILLE. SAMATEN RUSAKKO JA SIILI JA SIILIN POIKASETKIN TULEVAT ESIIN KESÄILTANA.


KAUNIIT AURINGONKUKAT JA NIITTYLEINIKIT SEKÄ VALKOVUOKOT JA SINIVUOKOT ANTAVAT VÄRIÄ NURMIKOILLE JA KISSANKELLOT JA KIELOT MYÖSKIN ANTAVAT VÄRIÄ NURMIKOILLE.


LINTUJEN VIHELLYKSIÄ KUULUU, SAMATEN KÄEN KUKUNTAAKIN.


SITÄ EI KOSKAAN TIEDÄ LIIKKUUKO KETUT KESÄILTOINA.


Paula
 

 


tiistai 26. toukokuuta 2015



KAVERI-KLUBI = BEST BUDIES


Toimarilla kokoontui ensimmäistä kertaa kaveritoiminnan ryhmä.

Palaverissa oli amiksen opiskelijoita ja ohjaajia sekä tietenkin toimarin omaa väkeä.

Kokoontumisen tarkotuksena oli pohtia millaista kaveritoimintaa voisi olla vammaisten ja vammattomien kesken.

Vastuuhenkilöksi valittiin päivi-ohjaaja sepänkodeilta .

Nuoria tulee amiksen opiskelijoiden lisäksi lukiostakin. Seuraava kokous on syksyllä ja silloin opiskelijoiden kanssa sovitaan konkereettisesti mitä tehdään ja milloin tehdään.

Jotta nuoret saisivat mahdollisuuden oppia kaveritoimintaan, niin päätettiin aloittaa ensin syksyynä kerran kuukaudessa. Mietimme mitä kaikkea voisi kaverikerhossa tehdä. Mietittiin myös mitä voisin kaverin kanssa tehdä. Tässä muutamia esimerkkkejä: –pelien pelaaminen –musiikin kuunteleminen –kirjastossa tai jossain muualla käymisiä – askartelua. Opiskelijoiden ryhmään kuuluu useimpi nuori että he voivat keskenään vaihdella vuorojaan. Näin ei kenenkään tarvitse osallistua liian usein. He osallistuvat omalla vuorollaan. Toiminta opiskelijoille on vapaaehtoista ja siitä ei makseta korvausta.

kavei-klubissa Paula

maanantai 4. toukokuuta 2015











VAPPUJUHLAT VEXVE-AREENALLA


Paikka oli tilava viettää Vappujuhlaa  kaikkien kanssa.  Ohjaajat ja opiskelijat järjestivät toiminta pisteitä ja sirkuspelle teki temppuja sekä kitaran soittajat laulattivat  yleisöä. Ilmassa oli  ilmapalloja ja serbenttiineja. Ihan oikeasta sirkuksesta esiintyi taikuri.



Anteron kiskalta ostettiin popkorneja ja pillimehut. Flamencko-tanssit olivat todella kaunista katsottavaa, oli mukavaa taputtaa niitten rytmissä mukana.

Lounaan  ja kahvin sekä jäätelön söimme  wexvellä.

















Ulkoilmat suosivat myös meitä. llma oli ihanan lämmintä.


Paula







maanantai 13. huhtikuuta 2015


Herrasväen lettukestit
1l maito
3kpl vehnäjauhoja
ripaus suola
rkls sokeria
3.munaa
 annetaan taikinan muhia ja jutellaan mukavia...
PAISTETAAN PANNULLA RUNSAALLA JUOKSEVALLA.
MARGARIINILLA.
HERKUTELLAAN PÄIVÄKAHVILLA LETUILLA JA
HYVÄLLÄ MUSIIKILLA.
Paula ja Herrasväen miehet

Toimari

 Tämä on toimintakeskus eli toimari joka sijaitsee sastamalassa aarnontiellä, Täällä on paljon vilinää, sutinaa hulinaa ja vilskettä. Täällä...